Tätä blogiamme ei päivitetä enää

Olemme siirtyneet käyttämään Facebook-ryhmäämme Savio-Kannisto. Sieltä näet viimeisimmät uutiset ja muut kirjoitukset. Tämän blogin julkaisut siirretään PDF tiedostoina Facebook-ryhmään, ja arkistoidaan yhdistyksen arkistoon. Terveisin yhdistyksen hallitus. Savion.kylayhdistys@gmail.com

Historiakävely Saviolla 17.5.2017

Savion Kyläyhdistys järjesti opastetun kävelyn, jossa tutustuttiin Savion kiinnostavaan historiaan.

Oppaana toimi Koivikossa lapsuutensa ja nuoruutensa vietänyt fil. toht. Maija Länsimäki.

Tässä Maijan meille kirjoittama teksti:

Savion ja Koivikon historia ja olemassaolo liittyvät olennaisella tavalla vanhojen maakirjatalojen, rautatien ( 1862)ja teollisuuden historiaan.

Suomen ensimmäinen sementtitehdas (1869–1894)

posliinitehdas (1912–1915); valmistettiin sähköeristeitä

Nahkimo Oy (1916–1920); valmistettiin Venäjän armeijalle nahkatuotteita; kun ensimmäinen maailmansota loppui, myös tilaukset loppuivat

Savion Kumitehdas (1925–1932); pietarilaisen Treugolnik-tehtaan omistajat pakenivat vallankumousta ja perustivat ensin kumitehtaan Pariisiin, sen jälkeen perustivat tehtaan Saviolle

nokialainen Suomen Gummitehdas osti osakkeet 1934 ja sulautti venäläisten omistajien tehtaan omaansa

Suomen Gummitehtaan Savion-tehdas aloitti toimintansa 1935; nimeksi tuli Suomen Kumitehdas 1961 ja myöhemmin Nokia (Savion tehtaat); toiminta hiljeni 1980-luvulla osasto kerrallaan; enimmillään työntekijöitä oli 1970-luvulla yli 700

Savion keskiosa (radan länsipuolella) vanhaa Jäspilän tilan maata. Etelään päin mennessä vanhoja Yli-Jaakkolan ja Ali-Jaakkolan maita. Liikekeskuksen ja Virpitien välinen alue Jäspilän ja sittemmin Savion Tiilitehtaan omistama.

Nykyinen Koivikontie rakennettiin 1950- ja 1960-luvun taitteessa ja päällystettiin 1975. Sitä ennen Saviolta kuljettiin Koivikkoon nykyisen Mäkitien kautta; osa Mäkitiestä oli aikaisemmin nimeltään Viidakkotie. Tien alkupäässä vasemmalla Ala-Impilinna ja Ylä-Impilinna, joissa asui kumitehtaan työntekijöitä. Oikealla oli Lehdon talo sekä Virvolammen kioski, talo ja pieni kalakauppa. Vasemmalle erkaneva Visatie johti Savion ensimmäiselle kerrostalolle, aravatalolle, ja tien varressa oli pieniä omakotitaloja. Pellon reunassa oli 1950-luvulla pienoisgolfrata, jota ylläpiti Savion Riento. Oikealla sijaitsi Nybackan huvila, joka on edelleen olemassa. Huvila on rakennettu 1931, ja alkuaan alakerrassa oli kahdet parihuoneet ja yläkerrassa kaksi hellahuonetta. 1950-luvulla siinä asuivat laulaja A. Aimo (Aimo Andersson) ja hänen vaimonsa Impi Andersson, joka toimi kampaajana. Naapuristossa oli pieniä puutaloja ja iso keltainen kaksikerroksinen talo, jossa oli useita vuokra-asuntoja. Isolla tontilla mäenrinteessä sijaitsee kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Eero Lehden lapsuudenkoti. Mäki, nimeltään Kivimäki. tuntui lapsesta jyrkältä, ja aikoinaan kapea, kallion läpi louhittu hiekkatie olikin paljon jyrkempi kuin nykyinen. Lapsuudenmuisto: Eräänä talvena ollessani kansankoulun alaluokilla tulin ystäväni Kaarinan kanssa potkukelkalla mäkeä ylös, kun vastaan tuli kuorma-auto. Olimme juuri kapeassa kallionleikkauksessa ja väistyimme hätäpäissämme eri puolille tietä. Kuorma-auto ajoi jalkapöytäni yli, ja minä aloin huutaa. Auto pysähtyi, ja kuljettaja tuli ulos. Hän halusi viedä minut lääkäriin, mutta en suostunut lähtemään. Minulla oli Kaarinan kelkka lainassa, ja ajattelin kauhistuneena, että se olisi voinut särkyä ja syy olisi ollut minun. Lapsen logiikalla mietin, mitä kotonakin olisi sanottu. Loppujen lopuksi selvisin mustelmalla; ei edes murtumaa tullut.

On suunnitteilla, että Kivimäen kohdalla oleva lyhyt tienpätkä muutetaan Kivimäentieksi. Mäen päältä vasemmalle johtaa Urputie. Alueelle rakennettiin vuodesta 1947 alkaen omakotitaloja, joita varten kumitehdas oli ostanut tiilitehtaalta maata, jota se sitten myi tonteiksi työntekijöille. Urputien varteen rakensivat omakotitalon useat tehtaan työnjohtajat.

 

Oikealla, Mäkitien ja Koivikontien kulmauksessa (entisen Salmelan talon ja osin entisen Järveläisen talon alla) on sittemmin peitetty kaatopaikka. 1950-luvulla me lapset kävimme siellä seikkailemassa ja etsimässä mielenkiintoisia tavaroita. Kun paikalle sitten alettiin ajaa lietettä likakaivoista, aarteidenetsinnälle ja seikkailuille tuli loppu.

 

Koivikontie 25:ssä sijaitseva kolmikerroksinen punatiilitalo taitaa olla viimeinen työsuhdeasunnoiksi valmistunut rakennus, jonka kumitehdas rakennutti. Se valmistui 1966, ja asuntoihin muutti virkailijoita eli toimihenkilöitä: insinöörejä, työnjohtajia ja konttorin henkilökuntaa perheineen. Toiminnan hiivuttua kumitehdas myi asunnot sopuhintaan asukkaille. Meidän perheemme asui ylimmässä kerroksessa suurimmassa asunnossa. Ajan tavan mukaan olohuone ja makuuhuoneet olivat suuria, keittiö hyvin pieni.

 

1930-luvun loppupuolella Suomen Gummitehdas alkoi laajentaa tuotantoaan, joten tarvittiin lisää työntekijöitä ja heille asuntoja. Työntekijöitä asui Tehtaanmäellä, Impilinnassa ja yksityisen omistamissa vuokra-asunnoissa. Uutta väkeä tuli mm. Nokialta, sikäläiseltä kumitehtaalta, ja Nurmin tehtaalta Vahvialasta, Viipurin läheltä. Heitä tuli paljon perheittäin, sisarukset toistensa perässä. Voisi sanoa, että Saviosta tuli monikulttuurinen paikkakunta; täällä kuuli paljon aitoja aluemurteita. Alettiin tarvita erikokoisia asuntoja, yhtä enemmän myös perheasuntoja.

 

Kumitehdas osti asuntoja varten alueita Tuusulasta: Hyrylän ja Kirkonkylän maakirjataloilta. Talojen pitkien metsäsarkojen päät ulottuivat nykyiseen Koivikkoon ja yhtyivät Sielunrajankalliolla. Koivikko oli saanut tietenkin nimensä koivuista. Koivikontien molemmin puolin Koivikossa oli vielä 1950-luvulla koivurivistö. Ensin puut kaadettiin kapean tien toiselta puolelta ja sittemmin myös toiselta. Yksi noista Tuusulan tiloista oli Jormola, ja vielä 1950-luvulla monet käyttivät tien etelänpuoleisesta alueesta nimeä Ala-Jormola ja pohjoispuolisesta alueesta nimeä Ylä-Jormola. Itse muistan kummitätini lähettämän postikortin, jossa oli osoitteena Savio, Jormola. Historiasta on nykyisin muistona Jormolankuja.

 

Ala-Koivikkoon rakennettiin vuosina 1938–1945 yhteensä 16 kaksikerroksista kivitaloa, joissa oli neljä tai viisi asuntoa kussakin. Lisäksi oli erillinen saunarakennus, jossa oli yleinen sauna naisille ja miehille sekä virkailijoille perhesauna. Alakerrassa oli pyykkitupa. Suuressa padassa keitettiin lipeävedessä valkopyykki, kirjavat hangattiin mukana tuotua omaa pyykkilautaa vasten ja pestiin puualtaissa sekä huuhdeltiin suurissa betonialtaissa. Kun kotiin alettiin hankkia pulsaattoripesukoneita, niitä raahattiin myös pyykkitupaan, kun sinne oli saatu sähköpistokkeet. Rakennuksen yläkerrassa oli suuri kuivaushuone ja valtava mankeli. Lakanat ja tyynyliinat kiedottiin tukkien ympärille ja painava mankeli liikkui moneen kertaan yli, ja sileää tuli. Saunarakennuksessa oli myös saunottajan asunto. Hänen tehtäviinsä kuului saunojen lämmitys ja siivoaminen sekä pesutuvasta huolehtiminen. Hän istui saunavuorojen aikaan kopissaan ja myi limonadia, jonka juominen oli lapsille saunassa käymisen huippuhetki. Keravan kaupunki osti talot Nokialta vuosina 1985 ja 1986. Ne saneerattiin nykyaikaisiksi ja myytiin. Koko alue on nykyisin suojeltu.

 

Ylä-Koivikkoon, nykyisen Tuohitien varteen rakennettiin ryhmä kaksikerroksisia puutaloja vuonna 1947. Niissä oli alkuun piharakennukset, joissa oli puuliiterit ja ulkokäymälät. Nykyisen Haapatien varrella oli pari parakkimaista asuinrakennusta ja muutama kaksikerroksinen rakennus. Niissä oli hellahuoneita. Koivikon alue hankittiin, nykyaikaista termiä käyttäen, sosiaalista asuntotuotantoa varten.

 

Alkuvaiheessa siis kuuluttiin Tuusulaan. Emokunnan palvelut kehittyivät hitaammin kuin työpaikkakunnan Keravan, ja ne olivat kaukana. Vielä 1950-luvun alussa esimerkiksi nykyisen Virpitien lapset kävivät ns. Antilan koulua nykyisellä Vallinojan alueella Korsossa. Siksi Koivikon alueen asukkaat alkoivat vaatia liitosta. Ensimmäiseksi liitettiin Keravan kauppalaan vuonna 1945 alue nykyisen Mahlatien kohdilta urheilukentän tienoille ja vuonna 1957 alue Virpitieltä nykyiselle Vantaan rajalle.

 

Koivikon urheilukentän rakentamiseen sekä kauppala että tehdas sijoittivat kumpikin 2 milj. markkaa. Kenttä vihittiin 6.9.1953. Tehdas lahjoitti kentän kokonaan kauppalalle 1959. Kaikki vanhat saviolaiset muistavat kentän ahkeran käytön: kesällä harrastettiin monipuolisesti eri yleisurheilulajeja ja pesäpallon, talvella luisteltiin levymusiikin tahdissa. Kentän laidalta lähti eripituisia hiihtolatuja. Kumitehdas järjesti sosiaalipäällikkö Ilmari Mattilan johdolla ”lasten olympialaisia”, joissa jaettiin palkinnoiksi alpakkalusikoita ja pieniä pyttyjä tai lautasia, joissa oli hienot kaiverrukset, sekä urheiluhengen mukaisesti kaikille osanottajille pussit Fazerin sekalaisia.

 

Urheilukenttää vastapäätä toisella puolella tietä oli kumitehtaan puutarha, jossa puutarhurina oli Juho Karvonen. Siellä kasvatettiin tomaatteja, kurkkuja ja viinirypäleitä sekä taimia ja kukkia. Kumitehtaan puutarhassa näin marraskuussa 1964 elämäni ensimmäisen joulutähden, jonka äitini sai 50-vuotispäivänään. Kaikki saivat käydä ostoksilla, myös ne, joiden perheestä kukaan ei ollut työssä kumitehtaalla. Koivikon saunarakennuksen puoleiseen notkelmaan oli padottu iso allas, josta saatiin kasvihuoneen tarvitsema kasteluvesi. Vesi virtasi ojasta, joka edelleen on olemassa. Tuossa ojassa oli aikoinaan myös ruutanoita.

 

Nykyisen Savion VPK:n rakennuksen valkotiilinen osa on vanha lämpökeskus. Se rakennettiin 1950-luvulla, jolloin alueen asuntoihin saatiin kaukolämpö. Niin ikään 1950-luvulla rakennettiin Koivikon Elanto, joka alkuaan oli vaaleaksi rapattu. Keskeltä mentiin sisään. Vasemmalla oli sekatavarapuoli, keskellä maito- ja leipäpuoli sekä oikealla liha- ja makkarapuoli. Rakennuksessa oli myös myymälänhoitajan asunto. Keskellä pihaa oli iso kuusi, johon joulun alla ripustettiin hienot valot. Naapuritontilla oli toinenkin kauppa, Huovilan sivuliike. Paikalla olleessa talossa oli aikoinaan syttynyt tulipalo, jossa oli kuollut kolme lasta. Elannon kulmalla Koivikontien varressa saunarakennuksen kohdalla oli hyvin tarpeellinen puhelinkioski. Vähän matkan päässä oli leikkikenttä keinuineen ja hiekkalaatikoineen, ja kentällä leikittiin mm. tervapataa. Siitä parinsadan metrin päässä pienen mäen päällä oli keltainen kaksikerroksinen kumitehtaan vuokratalo. Siellä kaikkien tuntema Bergmanin täti piti lapsia hoidossa, kun mitään kunnallista päivähoitoa ei ollut.

 

1950-luvun alkupuolella kumitehtaan työsuhdeasunnot oli numeroitu; numerointi alkoi Tehtaanmäeltä. Meidän kotimme osoite, nykyinen Haapatie 3, oli Savio Koivikko A 48. Kauppala uudisti kadunnimistöä vuonna 1957, ja tuolloin syntyivät kasviteeman mukaisesti Koivikkoon Haapatien lisäksi Tuohitie, Mahlatie ja Vihtatie.

 

Haapatie 3:n taakse rakennettiin 1960-luvulla kumitehtaan uuden isännöitsijän, siis ylimmän johtajan, diplomi-insinööri Hans Björkellin perheen asunnoksi suuri valkoinen tasakattoinen talo. Samalla saatiin Koivikkoon julkkis: rouva Björkell oli tunnettu näyttelijä, vanhoista kotimaisista elokuvista tuttu Tuire Orri. Nykyisin tunnetaan ehkä paremmin hänen tyttärentyttärensä näyttelijä Irina Björklund.

 

Haapatie johti ja johtaa yhä Matkoissuon reunaan. Suo oli aikoinaan niin vetinen, että pakkaset jäädyttivät sinne hienot luistinradat. Syksyisin käytiin poimimassa ämpärikaupalla karpaloita ja jopa lakkoja. Matkoissuo oli myös suurten muuttolintujen levähdyspaikka. Haapatien varrella, oikealla puolella, oli syvä ja leveä hiekkakuoppa, jossa leikittiin, pelattiin nelimaalia ja lentopalloa. Siellä myös Peuralan täti eräänä kesäisenä päivänä keitti isossa padassa Pelle-pässinsä rasvoista saippuaa. Pelle oli saanut kauppalan viranomaisilta tappotuomion, sillä ei asunnon pihalla sopinut pitää tuommoisia eläimiä.

 

Nykyisen Virpitien kohdalla oli 70 vuotta sitten sankka metsä. Tehdas myi sieltä tontteja 1950-luvulla nimelliseen hintaan työntekijöilleen. Omakotitalot vaativat tietysti lainaa, jonka tahdas takasi, joten elämä ei voinut olla kovin leveää. Niinpä Virpitietä, jonka nimi vahvistettiin 1955, alettiin nimittää ”Puutteenkujaksi”. Nimittelyyn taisi liittyä vähän myös kateutta. Virpitien ja Mahlatien välissä oli vielä 1950-luvun alussa hevoshaka. Äidit tekivät sinne ämpäreiden kanssa asiaa keräkseen hyvää lannoitetta kukkapenkkejään ja kasvimaitaan varten. Kiinnostavaa historiaa on myös se, että Kumitehdas teetti nykyisen Virpitien alueelle kaavan tunnetulla asemakaavaprofessorilla Otto I. Meurmanilla. Se jäi kuitenkin toteuttamatta.

 

Koivikossa oli urheilukentän lisäksi myös hyppyrimäki. Se sijaitsi Sielunrajankalliolla vuosina 1947–1966. Siellä pidettiin monia hienoja kilpailuja. Hypyt olivat keskimäärin 30 metrin pituisia; mäkiennätys taisi olla 34,5 metriä, joka oli Olavi Salon nimissä. Juhannuksena kallion laella vietettiin SKDL:n järjestämiä juhlia, joissa poltettiin kokkoa, esitettiin erilaista ohjelmaa ja tanssittiin. Monet vanhemmat kielsivät lapsia menemästä ”kommunistien juhliin”, mutta siellä oli niin hauskaa, että salaa mentiin. Sielunrajankallion nimi herättää ihmetystä, ja sille onkin kiinnostava selitys alueen vanhasta historiasta ja kielioloista. [linkki]

Ala-Koivikossa talojen ja hyppyrimäen välissä oli aikoinaan saareke, jossa kasvoi muun muassa valtavan suuri tuomi. Kun se kukki keväällä, koko ympäristö tuoksui. Kun peltoa oli kerran kynnetty, löysin sieltä pienen kristallipullon. Säilytin sitä kauan aarteenani ja ihmettelin, mikä se on ja miksi se oli pellossa. Vuosikymmeniä myöhemmin, joitakin vuosia sitten, luin erästä kirjaa Helsingin historiasta. Siinä kerrottiin, että kun 1900-luvun alkupuolella Helsingin ulkokäymälöitä tyhjennettiin, makkilanta kuljetettiin junalla radanvarren peltojen höysteeksi. Jonkun naisihmisen hajuvesipullon on varmaan pudonnut tai pudotettu käymälänreiästä alas ja näin joutunut saviolaiseen peltoon. Hauska ja aivan mahdollinen selitys pikku pullon löytymiselle.

 

Elämää Koivikossa voi tarkastella monista näkökulmista. Päällimmäiseksi nousee yhteisöllisyys: kaikki tunsivat toisensa, kyläiltiin, tehtiin ja harrastettiin yhdessä, autettiin naapureita. Yhdistävä tekijä on myös kumitehdas: suurin osa koivikkolaisista ja saviolaisista kävi töissä kumitehtaassa. Tehdas huolehti työntekijöistään ja näiden perheistä monin tavoin. Vuosikymmeniä muualla asuneet tuntevat yhä itsensä saviolaisiksi ja monet täsmällisemmin koivikkolaisiksi.