sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2009

Luonnonkukkaretkellä radanvarrelta umpeutuneeseen puutarhaan

Kuvat suurenevat klikkaamalla niitä


Savion kyläyhdistyksen järjestämä luonnonkukkaretki sai viimevuotiseen tapaan asiantuntijaksi intendentti Mikko Piiraisen kasvimuseosta. Mukaan lähti myös Pirkko-puoliso, kasviasiantuntija hänkin mukanaan varmuuden vuoksi hakuteos. Retki tempasi mukaansa yli kaksikymmentä osanottajaa ja suuntautui radan itäpuolelta entisen tehdasrakennuksen takana, lammen lähellä sijainneelle puutarha-alueelle.


Radanvarren kasveja


Punanata, niittynurmikka ja paimenmatara löytyivät Savion aseman läheltä, radan varresta ensimmäisiksi tutkimuskohteiksi.


Punanata on kautta Suomen levinnyt heinäkasvi, jota on Piiraisen mukaan paljon nurmiseoksissa. Sen tyvi on punertava, kukinto on röyhy, aluslehdet rihmanohuet ja varsilehdet lituskaiset. Toisen heinäkasvin, niittynurmikan, kukinto on avarahko röyhy, lehdet ja korsi ovat tummanvihreät. Natojen kukissa on vihneet, nurmikoilta vihneet puuttuvat.


Paimenmataran varressa on lehtikiehkuroita, jotka muodostuvat kahdesta lehdestä ja lehtiä muistuttavista lehden tyven laajenemista eli korvakkeista. Ne sijaitsevat nelisärmäisessä varressa. Kukinnot ovat valkeat. Kasvupaikkana on yleensä niitty, mistä nimikin johtuu. Suomessa sitä on esiintynyt noin sadan vuoden ajan, ja se on kulkeutunut meille idästä ja etelästä nurmensiemenen epäpuhtautena ja levinnyt Lappiin saakka.


Paimenmatara risteytyy helposti voimakkaan tuoksuisen keltamataran kanssa, jonka esiintymät ovat tämän takia vähenemässä siinä määrin, että siitä on tullut uhanalainen. Mataroita Suomesta löytyy toistakymmentä lajia.



Rehevällä ojanpientareella


Nissinojan rehevällä pientareella kukkii valkea, kellokukkainen, pitkävartinen kasvi, jota kutsutaan rohtoraunioyrtiksi. Piirainen kertoo sen olevan viljelykarkulainen, jota ennen viljeltiin hyötykasvina mm. saippuantekoa varten. Raunioyrttejä löytyy myös sinisen ja lilan sävyissä koristekasveina.


Valkokukkaista vuohenputkea esiintyy runsaasti. Sitä voi nuorena käyttää salaaateissa, mutta melko mautonta se on. Pujo eli maruna työntää vahvaa vartta joka puolella. Kesemmällä sen siitepöly aiheuttaa allergiaoireita.


Alunperin merenrantoja kaunistanut keltakukkainen kannusruoho on levnnyt sisämaahan. Kauniin kukintonsa takia sitä myös viljellään koristekasvina. Samoin keltaisin kukin on varustettu peltokanankaali, jonka lehdet ovat liuskaiset ja kiiltävät.


Pääosin idästä siemenviljan epäpuhtautena sekä venäläisen sotaväen mukana rehussa levinneellä ukonpalollakin on keltaiset kukat. Avautumaton lituhedelmä on pieni pallukka. Venäjällä ja Ruotsissa se tunnetaan pahana rikkakasvina. Suomenlinnan valleilla kasvia esiintyy runsaasti. Tuusulan kasarmialueella ja Järvenpään myllyn luona ukonpalko on hyvin yleinen.


Keltaiset mykerökukinnot ja keltainen maitiaisneste ovat sikurikasveihin kuuluvan peltovalvatin tunnusmerkkejä. Sen vahva juurakko takaa sen selviämisen jopa yllättävän kuivassa kasvupaikassa. Samalla lailla selviää myös lilan värisin kukinnoin ja pistävin piikein varustettu pelto-ohdake, joka työntää vahvat juurensa jopa parin metrin syvyyteen.


Lääkekasvina entisaikoina käytetty syyläjuuri on saanut nimensä siitä, että sen juurakossa esiintyy syylää muistuttavia pullistumia. Kasvi kuuluu naamakukkaiskasvien heimoon. Varret ovat nelisärmäiset, kukat vaatimattomia pitkän varren päässä. Alkuperäinen lehtokasvi on levinnyt ihmisen mukana ja viihtyy ojanvarsilla.







Valkea, sarjakukkainen koiranputki kasvaa typpipitoisilla mailla, esimerkiksi koirien ulkoilutusalueiden lähellä tienvierillä ja viljelemättömillä pelloilla. Se on syötävä, mutta Piirainen varoittaa sekoittamasta sitä myrkyllisiin sukulaiskasveihin, kuten myrkkykatkoon ja hukanputkeen. Sokrateksen kerrotaan kuolleen nautittuaan juomaa, johon oli pantu myrkkykatkoa. Sarjakukkaisista löytyy paljon hyötykasveja. Niitä ovat vuohenputken ja koiranputken lisäksi porkkana, persilja, anis ja kumina.


Vanhalla tehdasalueella

Nissinoja ja sen laajennuksena oleva lampi ovat uusimmassa kaavaluonnoksessa puistoalueella.








Vanha kuljetin Klondykeksi muuttuneen kumitehtaan ja toimivan telatehtaan välillä on yhä jäljellä.






Telatehtaan tehdasalue on tiukasti aidattu.







Suurruohoniityn äärellä


Suurruohoniittyjen kostea maaperä tarjoaa suotuisan kasvualustan mm. mesiangervolle ja maitohorsmalle, joka viihtyy myös karussa kangasmetsässä sekä palaneessa metsässä vadelman ja nokkosen ohella.








Korkean ruohikon seasta löytyy suomenhierakka, alunperin merenrantakasvi. Hevonhierakan lehdet ovat leveämmät ja mutta samaan tapaan vahvasti poimuiset. Sen siemenet ovat suurempia kuin suomenhierakan. Hierakkalajeja kasvaa Suomessa kymmenkunta.


Ruohikosta joku nappaa hennon leinikin, jonka terälehdistä osa puuttuu. Kyseessä on kevätleinikki. Piirainen kertoo näiden leinikkien kuuluvan kolmeen lajiryhmään: kevät-, lehto- ja kevätlehtoleinikkeihin. Ne lisääntyvät itsenäisesti, ilman pölytystä. Jokainen yksilö tuottaa kopioita itsestään. Niistä voi kehittyä tiettyyn ympäristöön parhaiten soveltuvia lajeja, joita löytyy satoja. Niiden siemenet ovat pieniä ja kovia.



Heinäkasveihin kuuluva nurmipuntarpää muistuttaa paljon timoteita, mutta tähkä on taipuisampi. Sen kukissa on hentoja vihneitä. Nurmipuntarpää on yleisimpiä Suomen piennarheiniä.



Suomesta löytyy noin 30 pajua. Ne risteytyvät helposti. Yleisin on kiiltopaju, joka kuuluu viileän havumetsävyöhykkeen lajeihin. Mustuvapaju on saanut nimensä siitä, että kuivattuna se yleensä mustuu. Piirainen kertoo juuri osallistuneensa Helsingissä kansainväliseen kongressiin, jossa eräs irlantilainen kasviasiantuntija kertoi sekä kiiltopajun että tunturipajun käyneen siellä uhanalaisiksi. Syynä pidetään ilmastonmuutosta.

Raita kasvaa noin viisi metriä korkeaksi pensaaksi. Koirasraita puhkeaa keväällä kauniin keltaisiin kukkiin. Emikukintoja kantavat naarasyksilöt näyttävät vaatimattomilta. Siemenet leviävät höytyvien avulla häiritsevästi kaikkialle.



Juolavehnä kuuluu peltojen yleisiin ja hankaliin rikkakasveihin. Sen lehdet ovat harmahtavan vihreät. Kasvi lisääntyy matalasta juurakosta, jota voi syödä. Hietakastikan tyvestä kapeat, kankeat lehdet kapenevat tasaisesti kärkeä kohti. Kukinto on runsas ja aika tiivis röyhy.



Vanhan puutarhan alueella

Nokian tehdasrakennuksen takana, läheltä pikkulammen rantaa löytyy lilan värinen pihasyreeni ja sen luota puistolehmus. Retkeen osallistunut Martti Karvonen kertoo paikalla sijainneen tehtaan puutarhan, missä hän nuoruudessaan oli kesätöissä. Puut, pensaat ja pitkä ruoho ovat vallanneet alueen.



Ruohikon seasta Piirainen nappaa lähes varpumaisen nuokkutalvikin, joka talvehtii vihreälehtisenä. Kasvin varsi on tyvestä käyrä, kukat kellomaiset ja kukinto nuokkuva. Kiiltävät lehdet muodostavat ruusukkeen varren tyveen.



Hennon lehtonurmikan yleensä yläviistoon sojottavat lehdet ovat myös hentoja. - Niiden asento tuo mieleen Hitlerin tervehdyksen, tuumii Piirainen. Kukkaröyhytkin ovat hennot. Läheinen sukulainen on rantanurmikka, jonka lehden tyvessä sijaitseva kieleke on pidempi kuin lehtonurmikan.



Kapealehtinen, punakukkainen metsäapila rikastuttaa ruohikon lajiesiintymää. Puna-apila erottuu siitä selkeimmin lehdestä löytyvällä vaalealla laikulla. Puna-apilan lehdet ovat pyöreämmät ja pienemmät. Myös kukat ovat pienempiä. Suomessa siitä kasvaa sekä alkuperäisiä että muualta tuotuja kantoja.



Sinisenä loistavan nurmitädykkeen kukinto on pitkä, mutta yksittäinen kukka aukeaa vain yhdeksi päiväksi. Varsi on lehtien tavoin nukkainen. Lehdet sijaitsevat varressa pareittain ja vastakkain.



Hernekasveihin kuuluva aitovirna on rento kasvi, joka tarttuu kärhöillään muihin kasveihin. Sen kukat ovat violetit, hieman suuremmat ja harvemmassa kuin sinertävämpänä kukkivan sukulaisensa hiirenvirnan. Kaikkien luonnonvaraisten hernekasviemme siemenet ovat lievästi myrkyllisiä.



Punertavana kukkivan pässinkellukan nykyinen, siistitty nimi on Lönnrotin ansiosta ojakellukka. Se leviää koukkukarvaisten pähkylähedelmien kautta, jotka tarttuvat herkästi ohikulkijoihin. Ojakellukka risteytyy usein kyläkellukan kanssa.



Lillukka on lehtomaisten metsien, mutta myös kivikoiden ja kalliomaisemien kasvi. Sen suikertavat varret venyvät usein metrien pituisiksi. Kukat ovat valkoisia ja marjat punaisia, isokivisiä. Lillukka on läheistä sukua vadelmalle ja mesimarjalle.



Lääkekasviksi luokitellun pitkävartisen rohtovirmajuuren kukka on vaaleanlila, juurakko haisee pahalta ja hullaannuttaa kissat. Siitä saadaan perinteistä unilääkettä, valeriaanaa. Läheinen sukulainen, isompikukkainen lehtovirmajuuri leviää rönsyistä, kun taas rohtovirmajuuri ei. Lehden rakenne on samannäköinen. Läheltä löytyvä kurjenkello ei vielä ole ehtinyt kukkaan. Sen varsi voi kasvaa jopa metrin pituiseksi. Komean sinisen, punertavansinisen tai vaalean kellokukkansa ansiosta sitä kasvatetaan myös puutarhoissa.



Voimakkaasti levinnyt, kiusallinen rikkaruoho on isokierto eli karhunköynnös, joka kukkii valkoisin ja punertavin, näyttävin kukin. Etelärannikolla sitä on alunperin esiintynyt luonnonvaraisena. Isokiertoa on kasvatettu puutarhoissa ja kutsuttu usein elämänlangaksi. Läheinen sukulainen, aitoelämänlanka, on ollut suosittu puutarhakasvi.



Saunavihta rauduskoivusta


Juhannuksen alla huomio kiinnittyy koivuihin, mutta vain rauduskoivun oksista voi Piiraisen mukaan valmistaa kunnon saunavihdan.


Rauduskoivun oksankärjet alkavat vanhemmiten riippua. Niistä löytyy hartsinystyjä. Lehdet ovat muodoltaan kolmiomaisia, kahteen kertaan hammaslaitaisia ja teräväkärkisiä. Saunavihdaksi rauduskoivu soveltuu nimenomaan hieskoivua kovempien solujen ansiosta. Hieskoivun lehti liimautuu epämukavasti ihoon, mutta sen oksat soveltuvat rauduskoivua paremmin vihdan siteeksi.

Hieskoivun lehdet ovat pienempiä kuin rauduskoivun, ja lehdissä on yksinkertainen sahalaita.


Metsäluonnon monimuotoisuuden avainlajia, haapaa, kasvaa runsaasti vanhan puutarhan paikalla. Puun rungolla viihtyy useita jäkälä- ja samallajeja. Lintuja se palvelee kolopuuna. Kasvualusta on neutraali.





- Keravalla voitaisiin luonnonkukkien lisäksi tarkastella myös puutarhakasveja, ehdottaa Pirkko Piirainen, joka on kartoittanut kevät- ja syyskasveja kanta-Helsingin omakotialueilla.



Kasvien nimet ovat valtaosin kansan antamia. Elias Lönnrot teki suurtyön niitä kerätessään, muokatessaan, kääntäessään nimiä vieraista kielistä ja muodostaessaan uusia. Esim. kielon Lönnrot muokkasi Piiraisen mukaan kukan kansanomaisesta nimestä lehmänkieli. Lönnrotin ansiosta ilmestyi vuonna 1860 suomenkielinen Flora Fennica - Suomen kasvisto, jossa on paljon vanhaa, mielnkiintoista tietoa.

Lisää kuvia kierrokselta löytyy tästä

Teksti: Maila Hölttä ja Matti Leskinen

Kuvat: Matti Leskinen









Ei kommentteja: