keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2016

Salavapuistosta asukkaiden olohuone, erikoisuutena valaistut sumukivet


Perussaviolainen Mauno Schlobohm 
kertoo kuntatekniselle johtajalle 
Riikka Kortelaiselle ajatuksistaan 
uudistetusta Salavapuistosta.
Salavapuiston yleissunnitelma on Keravan Kaupunkitekniikassa viime talven aikana tehty pääosin asukkaiden toivomusten mukaan, ja elokuussa alkaa toteutus. Lokakuussa on tämän vuoden osuus valmis.



Näin kertoi Keravan kuntatekninen johtaja Riikka Kortelainen kauniina kesäkuun ensimmäisen päivän iltana puistoon kokoontuneille saviolaisille. Salavapuisto uusitaan vaiheittain. Allas on ensimmäisenä vuorossa. Talousarviosssa hankkeeseen on tälle vuodelle varattu 150 000 euroa.



Anja Eloranta Savion kyläyhdistyksen
hallituksesta (oik.) odottaa entistä
viihtyisämpää puistoa
Vanhan altaan muoto säilyy, samoin säilyvät reunakivet. Mutta korkea vesisuihku jää pois. Tilalle tulevat Suomessa ainutlaatuiset kahdeksan vesipisteen kastelemat, valaistut sumukivet, joille voi istahtaa tai joiden kautta voi kuljeskella ja kastella itsensä kukin mielihalunsa mukaan. Sumu nousee noin metrin korkeuteen. Sitä ja valoa voi säädellä. Manchesteristä, Englannista on otettu mallia ja itse kehitelty lisää.



Saviolaisia tutustumassa 
puistonsa suunnitelmiin
Puiston Saviontaipaleen puoleiseen päähän rakennetaan pehmeä turva-alusta. Sinne tulee myös maahan upotettu tramppa, trampoliini, josta arvellaan tulevan hyvin suosittu.



Koivikontien puolelle on luvassa esiintymislava ja koristekirsikkapuita. Salavat uusitaan, sillä ne ovat liian vanhoja ja vaarallisia. Ne myös roskaavat aika tavalla. Taimet ovat jo kasvamassa, mutta kovin monta niitä ei istuteta. Korvaaviksi puiksi tulee pylvästammia.



Sumukivet vetävät 
varmaankin 
lapsia puoleensai
Puiston vastakkaisella puolella sijaitseva huvimaja säilyy, istutuksia lisätään ja harjanteen taakse tulee paikka, jossa voi pysähtyä nauttimaan retkieväistä. Senioreille tarkoitetut kuntoilutelineet uusitaan lähivuosina. Mutta lasten hiekkalaatikko kunnostetaan heti.



Salavapuistossa voi tulevaisuudessa harrastaa parkouria ja/tai free runningia. (Parkourista lisätietoa mm. Parkour Akatemian sivuilta: Mitä on parkour? Ensimmäinen nimi Ranskassa 1980-luvulla syntyneelle lajille oli L'art du deplacement, vapaasti käännettynä liikkumisen taito tai taide. Ajan myötä laji sai muita nimiä, kuten parkour ja freerunning...)
Luonnos Parkourin/free 
runningin harrastamiseen
pystytettävistä telineistä.
Ehdotus on tullut Keravan nuorisovaltuustolta.
Suunnittelussa on harrastajia kuultu asiantuntijoina. Rakenteiden toteuttamiseen on saatu avustusta aluehallintovirastolta (AVI) 50 000 euroa.



Puiston turvallisuutta parannetaan tehokkaalla valaistuksella. Autoja ei puistoon päästetä. Salavapuistosta on luvassa entistä viihtyisämpi saviolaisten olohuone.









Tulevaisuudessa saviolaiset 
saavat nauttia koristekirsikoiden 
luomasta tunnelmasta ja värihehkusta




Teksti: Maila Hölttä



Kuvat: Matti Leskinen

Kuvat suurenevat klikkaamalla





.





Ei kommentteja: