maanantaina, huhtikuuta 01, 2013

Huhtikuussa myös tanssitaan






Tähti-illat
Kaksi tähtien täyttämää iltaa, kaksi saman ikäpolven keskustelijaa. Keravan taidemuseon näyttelyssä Sweet n' Rotten – Jarmo Mäkilän ja Rauha Mäkilän jaettu maailma on huhtikuussa luvassa kiinnostavia kohtaamisia. Jarmo Mäkilä (s.1952) on toiminut taiteilijana jo neljä vuosikymmentä. Hänen maalaustensa aiheet ovat vaihdelleet populaari- ja mediakuvaston lainauksista antiikin myytteihin ja lapsuusmuistoihin. Keravan taidemuseon näyttelyyn Jarmo Mäkilältä on valittu mukaan pääasiassa maalauksia 1970- ja 1980 -lukujen vaihteesta, jolloin hän oli suurin piirtein samanikäinen kuin Rauha Mäkilä on nyt.  Rauha Mäkilä (s.1980) on nuoren polven maalari, joka on poiminut maalaustensa aiheet populaarikulttuurin pinnalta, muotilehtien sivuilta, musiikkivideoista ja vahvojen naisartistien levyiltä.

Keskiviikkona 10.4. klo 18 ensimmäisessä Tähti-illassa juontaja, toimittaja Maria Veitola jututtaa taiteilija Rauha Mäkilää. Tunnettu tv- ja radiopersoona sekä kolumnisti Maria Veitola on seurannut Suomen kiinnostavimpiin nuoriin taiteilijoihin lukeutuvan Rauha Mäkilän vaiheita. Taiteilijauransa alussa Rauha Mäkilä maalasi nopeita akryylimaalauksia, jotka sykkivät yhdessä nopeatempoisen musiikin kanssa. Uusimmissa töissä väripaletti on tummentunut ja rytmi on rauhoittunut. Illan aiheissa polveillaan maalaamisesta musiikkiin, muodista provokatiivisiin naisartisteihin.

Keskiviikkona 24.4. klo 18 toisessa Tähti-illassa runoilija Ilpo Tiihonen keskustelee taiteilija Jarmo Mäkilän kanssa. Lyriikkansa lähteitä arkipäivän kokemuksista ja usein Helsingin kaduilta löytävä Ilpo Tiihonen on kiintoisa keskustelukumppani Jarmo Mäkilälle, jonka 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun suurissa ja värikkäissä akryylimaalauksissa yhdistyvät kaduilla päälle tunkeva mainosten estetiikkaa, rock-kuvasto, sarjakuvat ja muu populaarikulttuurin aineisto. Ilpo Tiihonen on Jarmo Mäkilän tavoin myös 1950-luvun sukupolven edustajia, joten luvassa on antoisaa keskustelua musiikista, taiteesta ja ajan hengestä.

Tähti-iltojen aikana museokaupasta saatavilla näyttelyjulkaisu Sweet n' Rotten – Jarmo Mäkilän ja Rauha Mäkilän jaettu maailma tarjoushintaan 25 € (norm. 32 €).

Tervetuloa! Tilaisuuksiin ei ole ennakkoilmoittautumista, osallistuminen sisäänpääsyn hinnalla.

Ei kommentteja: