torstaina, kesäkuuta 21, 2012

Manu oli oikea henkilö vuoden 2012 keravalaiseksi

Satu Saaristo, Kerava-Seuran puheenjohtaja,
perustelee Mauno Salmen valintaa vuoden keravalaiseksi



Olipa Kerava-seuralle helppo ja yksimielinen valinta Vuoden 2012 keravalaiseksi! On menossa raideliikenteen 150-vuotisjuhlavuosi ja Tuusulan kunnan Keravan kylälle ensimmäisen junan kulku Helsingistä Hämeenlinnaan 17.3.1862 oli käänteentekevä. Kylän kehitys nykyiseksi kaupungiksi alkoi, kun ”perässään pieniä mökkejä vetävä savukone” alkoi säännöllisesti liikennöidä pääradalla.
Vuoden 2012 keravavalaiseksi valittu konduktööri Mauno Salmi, 82, on neljännen polven rautatieläinen ja neljännen polven keravalainen, tarkemmin saviolainen. Tässä kaksi perustetta. Hänen isänäidinisänsä oli rakentamassa rataa jo 1850-luvun lopulla ja sen valmistuttua asettui Keravalle ”baanavahdiksi”. Kolmas valintaperuste oli perinteen vaaliminen. Manuhan on innokas kansantanssija ja tanhujen harrastaja, Keravan Kansantanssijoiden jäsen jne. Hänen kepeä askeleensa on tuttu monille useista kansantanssiesityksistä.
Mutta Manuhan on myös kouluttautunut kansantanssien ohjaajaksi ja on tuttu näky mm. Viertolassa tanssiryhmien vetäjänä. Näin hänen kauttaan toivottavasti hieno kansantanssi- ja tanhuperinteemme saa uutta tuulta ja uusia polvia sen pariin. Antaapa se pontta myös kansallispukujemme käytön vaalimiselle.
Manu itse on nuorekas mies, jonka ei uskoisi kuunaan olevan ikäisensä. Hän on monessa aktiivinen ja luo ympärilleen hyvää mieltä. Rupattelu Manun kanssa on kuin energiapiikki, joka kantaa monta päivää eteenpäin. Mukava mies, suorastaan ihastuttava.
Kannustava oli hänen kiitospuheensakin Keravan päivän pääjuhlassa 17.6. Hän korosti, että harrastakaa, harrastakaa ja harrastakaa. Sillä tavoin pysytte elämässä kiinni ja nautitte siitä. Voikos tuon enää paremmin ja innostusta herättävämmin lausua! Ei voi.
Satu Saaristo, Kerava-seuran pj
Kuva: Anna-Maija Halme

Ei kommentteja: