sunnuntaina, syyskuuta 26, 2010

Purolaakson kaavakommentteja, OAS-vaihe

Keravan kaupunki laatii Purolaaksoon kaavamuutosta, jossa on tarkoitus sijoittaa nykyiselle lähivirkistysalueelle 29 pientaloa,

Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä syyskuussa. Siihen saatiia Savion asukkailta ja yhteisöiltä mielipiteitä, jotka on koottu tähän blogiin.

Lokakuussa tulee nähtäville kaavaluonnos, josta on mahdollisuus esittää mielipiteitä. Kaavaehdotus tulee nähtäville helmikuussa 2011, jolloin siitä kootaan viralliset lausunnot.

Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma löytyy tästä.

Alueen sijainti
....................

Minun mielestäni ennen tarkaa kaavoitusta pitäisi tutkia maaperä ettei kävis kuten Niinikankaalla.
Alue lienee myös lentokentän melualueella.

Norkkotie johtaa Purolaaksoon
------------

Savion Koti ja Koulu ry:ltä on myös pyydetty erillinen lausunto asiasta. Keskustelimme asiasta vuosikokouksessamme ja sorvaan meidän lausunnon sen pohjalta alkuviikosta. Siinä asiaa katsotaan
lähinnä koululaisten vanhempien näkökulmasta. Emme näe syytä osallistua näin yhdistyksenä osallistua sen enempää kaavan valmisteluun. Asian esittely kyläillassa olisi varmasti hyvä asia.

...........................

(Keravan OKy)annamme tässä vaiheessa lyhyen lausunnon:
- pientalovaltainen asuntorakentaminen ok
- Vallinojan seisakkeen avaaminen edellyttää väestömäärän kasvattamista
- purolaakson aluetta ei saa vaarantaa

Norkkotie jatkuu kevytväylänä pellon yli Angervontielle



.............

Purolaakson puistoalueelle ollaan kaavoittamassa mittavasti lisää asumista. En vastusta sinällään kaupungin kehittämistä, ja erityisesti omakotitonttien kaavoittamista. Mielestäni ollaan kuitenkin vaarallisella alueella kun puistoaluetta ollaan näin voimakkaasti pienentämässä.


Asuinalueen laajentaminen on luontevaa Virpitie-Norkkotie-Näsiätie alueen kohdalla, alueen pellon poikki kulkeavan raitin pohjoispuolella. Tuolle alueellehan on jo aikaisemminkin suunniteltu toteutettavaksi Norkkokuja. Varauksin on hyväksyttävissä ikäänkuin ”jatkaa”
Norkkotietä pellon reunaa jo nyt kulkevan hiekkatien paikalla, ja toteuttaa pellon länsireunaan yksi ok-tonttirivi. Purolaakson pellot ovat kuitenkin tärkeä viherkaistale asuinalueella, ja sen vuoksi ne tulee edelleen säilyttää rakentamisesta vapaana. Toki alueen asukkaat pitäisivät niiden siistiksi laittamisesta, puistomaiseksi istuttamisesta ja samalla Savion puron rantojen siistimisestä ja perkaamisesta paremmin virkistysalueeksi sopivaksi.


Pelto eteläpäästä, vasemmalla Vantaata

Lisäksi pidän epäsuotavana kaavoittaa lisää asumista tässäkin mittakaavassa lentomelualueelle. Saamme vain lisää kiukkuisia asukkaita valittamaan jo entisestäänkin merkittävästi häiritsevästä lentomelusta.


Jos ja kun alueelle kuitenkin ainakin jossain mittakaavassa ollaan asutusta kaavoittamassa, tulee heti alkuvaiheessa toteuttaa lasten leikkipaikka esim. pellon poikki kulkevan raitin viereen. Tällöin se on keskeisellä paikalla palvelemassa alueella asuvaa runsasta lapsijoukkoa. Samoin kaavoituksen valmistuttua ja kadunrakennustöiden alettua tulee Saviontaivalta jatkaa Norkkotien reunaa pitkin, ja yhdistää se pellon poikki kulkevaan raittiin. Kyseinen raitti tulee myös päällystää koko matkaltaan Savion keskustaan asti. Raittia käyttävät koulumatkoihinsa kaikki alueella asuvat lapset. Lisäksi sitä pitkin kulkee käytännössä kaikki muukin kevyt liikenne Savion keskustaan ja Keravankin keskustaan kaupungin eteläosista.

..............

Sinänsä ymmärrettävää, että rakennuspaikkoja tarvitaan, harmi vain kun
tulevat juuri omalle koiranulkoilutusalueelle, joka on vanhassa
kaavassa merkitty lähivirkistysalueeksi - minkä ajatuksen mukaan tässä
on tullut elettyä.

Pari kohtaa varmaan olisi syytä ottaa huomioon kaavoituksessa:

- Alue on juuri ja juuri lentomelualueen rajauksen ulkopuolella, siis
paperilla. Käytännössä kuitenkin se on ajoittain erittäin meluista,
kun laskeutuvat lentokoneet jyräävät aivan vierestä. Esim.
sunnuntai-iltapäivät ja -illat ovat usein keljuja - silloin on yleensä
erittäin vilkasta paluuliikennettä. Lentomelu rajoittaa aika tavalla
omakotitalojen piha-alueiden käyttöä.

-Kun alue rakennetaan, Virpitien, Näsiätien ja Norkkotien toistaiseksi
aika rauhallinen tienoo muuttunee läpiajoalueeksi, mikä on asukkaiden
kannalta varsin ikävää. Jos kaavalla on, kuten tekstissämainitaan,
tarkoitus tukea joukkoliikenteen käyttöä ja erityisesti
junaliikennettä, silloin ainoa luonteva kulkusuunta olisi suoraan
radan puolelle, Angervontien kautta Saviontielle, josta matka asemalle
on selvästi lyhin ja suorin. Liikenteen lisääntyminen syrjemmässä
sijaitsevalla Saviontiellä olisi varmasti vähemmän vanhaa asutusta
häiritsevää kuin sen lisääntyminen Virpitien ja Koivikontien
suunnalla, missä asutus on tiheää ja aivan kaduissa kiinni.
Koivikontien liikenne on jo nyt aika vilkasta niin asutuksen keskellä
olevalle tielle.

Mikä muuten mahtaa olla suunnitelmassa mainittu Norkkotien
joukkoliikennekatu, kun en ole mielestäni sellaista nähnyt vanhoissa
kaavoissa?

Tämä viesti lähti nyt vähän myöhässä, minulle oli jotenkin jäänyt
mieleen, että haluaisit kommentteja perjantaihin mennessä.

................

Vähän tylsäähän se on kun rakennetaan Saviota niin täyteen. Aika lailla
odottelutilassahan ne pellot on olleet kun eivät ole enää palstakäytössä.
Tarkoittaako tuo kaava nyt, että se ei ole enää lähivirkistysalue vaan
omakotitontteja? Minun mielestäni täällä on turhan vähän virkistysalueita,
ne vähän metsät/pellot mitä on ovat aika käytettyjä ja kaluttuja.

Minun mielestäni Savion säilymiseen kylämäisenä kuuluisi enemmän erilaisia
alueita, kuin pelkkiä tontteja. Sellainen näyttää pellolle kaavoitetulta
lähiöltä. Täyteen rakennetuissa paikoissa se fiilis katoaa.

Tosin vähän epäilen tätä asukasvaikuttamista. Kaavoittavat sen varmaan joka
tapauksessa.

Ilmakuva alueesta Keravan karttasivuilta.

Ei kommentteja: